Nuorisoasuntoliitto on ollut mukana kehittämässä helppokäyttöistä ja maksutonta Zekki-testiä, joka ohjaa nuoret lisätiedon ja matalan kynnyksen palvelujen äärelle. Zekki muistuttaa omasta hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeydestä ja siitä, miten tärkeää on kysyä itseltään ja toisilta, miten sinulla menee juuri nyt. Uusi nuorille suunnattu itsearviotyökalu Zekki on tarkoitettu 15–25-vuotiaille nuorille sekä nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten työkaluksi. Verkossa oleva työkalu on […]
Kategoria: Yleinen
NAL:n talousneuvoja talouden tietotaidon oppaana
Nuorisoasuntoliitto sai STEAn kevään ylimääräisessä hankehaussa avustuksen, jonka myötä liiton vahvistukseksi palkattiin talousneuvoja. Talousneuvontaa vahvistamalla pyritään ennaltaehkäisemään koronakriisin aiheuttamia nuorten taloudellisia vaikeuksia. Heinäkuussa NAL:n talousneuvojana aloitti Ronja Roms. Roms on viimeiset vuodet tehnyt töitä erityisnuorisotyön parissa ja perustanut yksilötalouteen keskittyvän podcastin, joka pääsi myös ehdolle vuoden 2020 sijoitusteoksi. Podcastin kautta Roms haluaa vaikuttaa erityisesti nuorten osaamiseen ja tehdä taloustaidoista helpommin ymmärrettäviä ja kiinnostavia. Roms korostaa, että taloudellinen lukutaito on kansalaistaito, ja sen oppiminen pitäisi taata […]
Asumisohjaajat päivystävät Ohjaamoissa
NAL:n paikallisyhdistysten työntekijät päivystävät useassa Ohjaamossa ympäri Suomea. Ohjaamoon voi tulla juttelemaan mistä tahansa asumiseen liittyvästä asiasta, kuten asunnon hakemisesta, vuokranmaksusta tai muista käytännön asioista. Jo yli puolet Suomen Ohjaamoista tarjoavat asumisneuvontaa. Esimerkiksi Savonlinnassa asumisneuvojat kohtaavat nuoria ja antavat heille asumisneuvontaa. ”Matalan kynnyksen paikkana Ohjaamoon on helppo tulla. Saamme nopeallakin aikataululla järjestettyä nuorelle asunnon. Voimme sopia samalle kerralle nuorelle muutakin verkostoa paikalle, kuten sosiaalityöntekijän, TE-toimiston työntekijän tai etsivän nuorisotyöntekijän. […]
NAL sai liittokokouksessa uuden strategian ja hallituksen
NAL:n liittokokous pidettiin perjantaina 27.11. vuoden 2020 tyylisesti hybridimallilla: osin etänä, osin paikan päällä NAL:n toimistolla, maskit kasvoilla ja turvavälejä noudattaen. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jirka Hakala. Kokouksessa hyväksyttiin ensi vuonna 50 vuotta täyttävälle NAL:lle uusi strategia sekä valittiin uusi hallitus. NAL puheenjohtajiston kokoonpano pysyi samana. Vuonna 2017 NAL:n puheenjohtajana aloittanut Maija Kangasniemi valittiin jatkamaan tehtävässään. […]
NAL:n toiminnanjohtajaksi on valittu Katri Nokela
NAL:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Katri Nokela. Nokela siirtyy toiminnanjohtajan tehtäviin Hengitysliiton sosiaali- ja terveyspoliittisen asiantuntijan tehtävistä. Katri Nokela tuo mukanaan pitkän kokemuksen järjestöistä: Hän on toiminut niin työntekijänä, johtajana kuin luottamushenkilönä sekä pienissä, että suurissa valtakunnallisissa liitoissa. NAL:n strategiakausi vaihtuu vuonna 2021 ja uusi toiminnanjohtaja pääsee viemään uunituoretta strategiaa käytäntöön ja liiton toimintaan. ”On […]
Opiskelijat ideoivat nuorten tulevaisuuden tarpeisiin vastaavia koteja
Aalto-yliopiston arkkitehti- ja sisustusarkkitehtiopiskelijoille suunnatulla vuoden 2020 Space in Practise -kurssilla innovoidaan uudenlaisia asumisratkaisuja 2030-luvun nuorille. Kurssin järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto, NAL Asunnot Oy, Nuorisoasuntoliitto ry ja Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry. Miten nuoret asuvat vuonna 2035? Tähän kysymykseen etsitään vastauksia syksyn aikana Space in Practise -kurssilla. Opiskelijoiden muodostamat suunnittelutoimistot ideoivat kurssin aikana, miten NAL Asuntojen Konalassa sijaitseva, vuonna 2002 rakennettu talo ja etenkin sen 75m2 […]
NAL Asunnoille Yhteiskunnallinen Yritys -merkki
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt NAL:n tytäryhtiölle NAL Asunnoille Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena yhteiskunnallista hyvää tuottavasta ja vastuullisesta liiketoiminnasta. Yhteiskunnallinen Yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeitä kriteereitä merkin myöntämisessä ovat myös liiketoiminnan vastuullisuus, läpinäkyvyys ja avoimuus. Yhteiskunnallisia yrityksiä […]
Vuoden Hyvä Käytäntö löytyy Joensuusta – lahjoitettuja kodintavaroita tarjotaan nuorille ja vähävaraisille
NAL on myöntänyt Vuoden Hyvä Käytäntö -palkinnon Joensuun Seudun Nuorisoasuntoyhdistykselle kodintavaroiden lahjoitustoiminnasta. Idea kodintavaroiden lahjoitustoimintaan on lähtenyt todellisesta tarpeesta. Yhdistyksen palveluissa oli paljon nuoria, joilla ei ole kodintavaroita lainkaan, ja toisilla kaapit tursuavat ylimääräistä tavaraa. Joensuun SOMA-toiminnassa kehitettiin toimintamalli kodintavaroiden lahjoitukseen vähävaraisille Joensuun alueella. Toiminnassa on yhteistyössä kuntouttava pajatoiminta, sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote […]
NAL etsii uutta toiminnanjohtajaa
Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä uusiin saappaisiin etsimme Nuorisoasuntoliitolle timanttista TOIMINNANJOHTAJAA Nuorisoasuntoliitto on nuorten asumisen asiantuntija, joka yhdessä paikallisyhdistysten kanssa huolehtii että nuorten itsenäistymisen askeleet sujuvat mallikkaasti ja kaikilla nuorilla olisi koti, jossa on hyvä olla. NAL:n seitsemän työntekijän lisäksi työkavereitasi on 23:ssa paikallisyhdistyksessä ympäri Suomen, sekä liiton tytäryhtiöissä: nuorisoasuntoja rakennuttavassa NAL Asunnot Oy:ssä ja asumisen sisältöpalveluja […]
Järjestöt tukevat sekä nuoria että yhteiskuntaa korvaamattomasti
Kansalaisyhteiskunnalla on Suomessa ollut merkittävä rooli hyvinvoinnin rakentamisessa sekä tuen tarjoamisessa sitä tarvitseville. Yhteistyössä julkisen sektorin tukirakenteiden kanssa järjestöt ovat pystyneet ratkomaan kiperiäkin ongelmia, kuten asunnottomuutta, menestyksekkääksi. NAL ja sen paikallisyhdistykset tekevät työtä, jotta kriittiset itsenäistymisen askeleet sujuisivat mallikkaasti ja kaikilla nuorilla olisi koti, jossa on hyvä olla. Nuoria autetaan asunnonhaussa, opastetaan talousasioissa ja neuvotaan kodin huolehtimisessa sekä selvitetään yhdessä tilanteita, kun kaikki näyttää menneen solmuun, […]