NAL:n paikallisyhdistysten työntekijät päivystävät useassa Ohjaamossa ympäri Suomea. Ohjaamoon voi tulla juttelemaan mistä tahansa asumiseen liittyvästä asiasta, kuten asunnon hakemisesta, vuokranmaksusta tai muista käytännön asioista. Jo yli puolet Suomen Ohjaamoista tarjoavat asumisneuvontaa. Esimerkiksi Savonlinnassa asumisneuvojat kohtaavat nuoria ja antavat heille asumisneuvontaa.
”Matalan kynnyksen paikkana Ohjaamoon on helppo tulla. Saamme nopeallakin aikataululla järjestettyä nuorelle asunnon. Voimme sopia samalle kerralle nuorelle muutakin verkostoa paikalle, kuten sosiaalityöntekijän, TE-toimiston työntekijän tai etsivän nuorisotyöntekijän. Yhteistyö on äärimmäisen hyvää ja asiakaslähtöistä.” kommentoi asumisneuvoja Henna Kristiansson Savonlinnan Seudun Nuorisoasunnoilta yhteistyötä Ohjaamon kanssa.
Nuoret saavat Ohjaamoista apua asumisen kysymyksiinsä. Vuoden 2019 asiakaspalautteen mukaan 96 % nuorista koki saaneensa tarvitsemaansa tietoa ja tukea Ohjaamosta.
”Asumisohjauspäivystyksessä tärkeintä on nuoren kohtaaminen aidosti ja dialogisesti. Päivystysvuorolla pyrin antamaan nuorelle tarvittavan tiedon asumisesta ja kertomaan, mitä onnistunut asuminen tarkoittaa käytännössä. Se tarkoittaa esimerkiksi vuokranmaksun hoitamista ajoissa, naapureiden huomioimista ja kodin kunnossa pitämistä. Jos nuorella on tarve jutella muistakin häntä askarruttavista asioista, näistä keskustellaan. Tarvittaessa teemme asunto- ja toimeentulotukihakemuksia.” kommentoi vastaava asumisohjaaja Katja Mäki-Kuhna Keski-Uudenmaan Nuorisoasuntoyhdistyksestä.
Parasta kohtaamisissa on se, kun neuvonta vie nuoren asioita eteenpäin ja nuori havahtuu siihen, että hän pystyy määrittämään oman elämänsä kulun.
”Kohtaamiselle pitää olla aikaa ja sen pitää olla vuorovaikutteista. Keskustelulla pääsee usein ongelman ytimeen. Asumisohjaajana voin tukea ja tsempata eteenpäin elämässä, mutta nuori on kuitenkin päävastuullinen omassa elämässään. Mielekästä on myös se, kun Ohjaamon verkostoyhteistyö sujuu hyvin ja nuori saa avun nopeasti samasta paikasta.” Mäki-Kuhna kommentoi.