Tuhannet nuoret kokevat asunnottomuutta Euroopassa, ja nuorten asunnottomuuden poistaminen ja tehokas ennaltaehkäiseminen on osoittautunut haasteelliseksi.
Kansainvälisestä yhteistyöstä ja parhaiden käytäntöjen jakamisesta on nuorten asunnottomuuden poistamisessa ja ennaltaehkäisemisessä paljon hyötyä. Eri maiden järjestöjen, asiantuntijoiden ja päättäjien välinen yhteistyö ja kommunikaatio mahdollistaa uusien ideoiden ja innovaatioiden sekä onnistumisten jakamisen, jotta muissa maissa löydettyjä ratkaisuja voitaisiin soveltaa osaksi paikallista asunnottomuustyötä.
Tällä hetkellä asuminen on kallista ympäri Euroopan, minkä vuoksi monen nuoren on vaikeaa löytää omaan budjettiin sopivaa asumista. Tämän lisäksi nuorten asunnottomuutta aiheuttavat muut syyt vaihtelevat eri maissa, mihin vaikuttaa maiden erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet, kuten sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä sekä saatavilla olevan kohtuuhintaisen asumisen määrä.
Suomen ratkaisut asunnottomuuden torjumiseksi kiinnostavat kansainvälisesti, sillä Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa asunnottomuus on laskenut jo useita vuosia. Asunnottomuus ei kuitenkaan ole Suomestakaan vielä poistunut ja huoli erityisesti nuorten asunnottomuudesta on noussut. Kansainvälisten kokemusten kuuleminen tarjoaa myös Suomen asunnottomuustoimijoille arvokasta tietoa kotimaisen asunnottomuustyön kehittämiseksi.
Irlannin suurin kohtuuhintaisia asuntoja tarjoava järjestö Clúid Housing kutsui NALin heidän vuosittaiseen kohtuuhintaista asumista käsittelevään Simon Brooke Lecture -seminaariinsa syyskuussa. Seminaarin teema oli tänä vuonna nuorten kohtuuhintainen asuminen ja asunnottomuus.
Seminaariin osallistui ammattilaisia kohtuuhintaisia asuntoja sekä nuorten asumisen tukipalveluita tarjoavista organisaatioista Irlannista, Skotlannista ja Espanjasta, minkä lisäksi videotervehdykset kuultiin Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Kanadasta asti. Oli mielenkiintoista kuulla siitä, millaista ja miten erilaisista lähtökohdista asunnottomuustyötä ympäri maailman tehdään.
Suomen asunnottomuustyön onnistumisten taustalla on ennen kaikkea pitkään jaettu yhteiskunnallinen ymmärrys siitä, että asunnottomuuden poistaminen on tärkeä tavoite, johon yhteiskuntamme tulisi pyrkiä, Asunto ensin -mallin laaja soveltaminen, sosiaaliturvajärjestelmämme sekä kohtuuhintaisten asuntojen tuotanto. Nämä saattavat meille suomalaisille tuntua jo itsestäänselvyyksiltä, mutta kansainvälisesti vertaillen näin ei ole. Siksi suomalaisesta pitkään kehitetystä asunnottomuuden poistamisen ja ennaltaehkäisyn mallista ja sen eri osa-alueiden resursseista on tärkeä pitää huolta jatkossakin.
Hilma Sormunen
Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n vaikuttamisen asiantuntija