Asunnottomien yötä vietetään 17.10. Tänä vuonna teemana on piiloasunnottomuus. Teema herättää miettimään: Entä jos sinä et voisi mennä kotiin? Keneltä pyytäisit apua?
Mitä nuoren aikuisen elämässä on tapahtunut, kun hän on ajautunut tilanteeseen, jossa hänellä on asunto, jossa ei tosiasiassa pysty asumaan? Kävimme haastattelemassa asunnottomia nuoria aikuisia Sininauhasäätiön nuorten kohtaamis- ja tukipisteessä Nuolessa Helsingin Vallilassa.
Piiloasunnottomuuden taustalla oli nuorten kanssa käymiemme keskustelujen perusteella monesti kyse turvallisten ihmissuhteiden puuttumisesta. Toisinaan kyse oli myös vaikeudesta kohdata todellisuutta yksin tai yksinäisenä. Ahdistavat tunteet työnsivät pois omasta asunnosta kavereiden luo tai tekivät asunnosta huolehtimisesta vaikeaa niin, että asunnosta sai lopulta häädön. Asunnottomuuteen liittyvä rakenteissakin piilevä stigma vaikuttaa osalla nuorista siten, että he eivät hakeudu tukipalvelujen piiriin, jos saavat katon päänsä päälle kavereilta, sukulaisilta tai muilta läheisiltä.
Haastattelemiemme nuorten kokemuksissa asunnottomuudesta oli jotain yhteistä: kokemukset toimimattomista ihmissuhteista, yksinäisyydestä tai ulkopuolisuudesta, jotka ajoivat pakenemaan omasta asunnosta tai jättämään asunnosta huolenpidon kokonaan. Nuoret kuvailivat asunnottomaksi ajautumisen syitä useasti ihmissuhteisiin liittyvien tarinoiden kautta. Erään nuoren aikuisen perhe-elämä ajautui kriisiin ja lopulta eroon, kun nuori oli sortunut päihteisiin pidemmän raittiina oloajan jälkeen. Pettymys oman perheen hajoamisesta oli suuri ja muistot yhteisessä asunnossa painoivat niin raskaasti, että hän ei enää kyennyt viettämään aikaa siellä. Kipeä kokemus perheen menettämisestä johti lopulta siihen, että nuori menetti asuntonsa. Nuoren kokemuksessa kaikui toive tulevaisuudesta, jossa hän kykenisi viettämään riittävän säännöllistä arkea, jotta voisi tavata pientä lastaan.
Mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä talousvaikeudet selittävät osaltaan asunnottomuutta. Taustalla voi kuitenkin myös olla kokemuksia siitä, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään, tai vaikeudet löytää ja rakentaa omaa sosiaalista verkostoa. Asunnottomille nuorille on tärkeää tulla nähdyksi ja hyväksytyksi ihmisenä, ei ongelmien, diagnoosien tai hoitopolkujen kautta. Yhteyden ja hyväksytyksi tulemisen kokemus syntyy, kun saa olla oma itsensä toisen seurassa, tuntee olevansa arvostettu ja hyödyllinen muille, sekä pystyy pyytämään apua tarvitessaan.
Ei voi välttyä ajatukselta, että myös piiloasunnottomuutta selittää osaltaan yksilökeskeisessä ajassa kaipuumme tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin. Meidän on tunnustettava, että sosiaalisella pääomalla on todella suuri merkitys hyvinvoinnille ja vaikeuksista, kuten asunnottomuudesta, selviämiselle. Asunnottomilla nuorilla on usein ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia jo lapsuudesta asti. Traumatisoivien ihmissuhteiden mallit voivat työntää kohti päihteidenkäyttöä, väkivaltaisia suhteita ja ahdistusta, jossa on erittäin vaikeaa tehdä konkreettisia tekoja tilanteen parantamiseksi.
Asumiseen liittyy vahvasti kokemuksellinen ja sosiaaliseen viiteryhmään liittymisen puoli, joka jää osittain puuttumaan asunnottomuuskeskustelusta. Koti on osa yksilön rakentuvaa identiteettiä ja osallisuuden kokemusta. Se missä ja miten asumme määrittää sosiaalista asemaamme. Kotiin kannetaan edellisen elämän muistot ja toiveet paremmasta huomisesta. Asunnottomuutta kokeneilla nuorilla sekä muistot että toiveet ovat kipeitä. Meidän tulisi tunnistaa ja tunnustaa paremmin sosiaalisten juurisyiden vaikutukset asunnottomuuden taustalla. Tarvitsemme myös lisää tietoa syy- ja seurausketjuista asunnottomuutta tarkastellessa. Mielenterveys- ja päihdeongelmat eivät yksinään selitä asunnottomuuden juurisyitä. Meidän pitäisi etsiä yhä vahvemmin selittäviä syitä siihen, miksi ongelmat alun perin syntyivät. Ja siihen tarvitsemme asunnottomien itsensä ääntä ja kokemuksia.
Heini Hakulinen
Verkostoasiantuntija, NAL