Ajankohtaista

NAL Palvelut ja nuorten tuettu asuminen

NAL50 blogi kahila nalfi

Nuorisoasuntoliitto täyttää 50 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi julkaisemme NAL50-blogisarjan, jossa pureudutaan nuorten asumisen ilmiöihin ja NAL-yhteisön monipuoliseen toimintaan.

Y-säätiön Asunto Ensin Verkostokehittäjien vastaava koordinaattori Juha Kahila kirjoittaa blogissaan NAL Palveluiden historiasta ja nuorten tuetun asumisen merkityksestä. Kahila työskenteli vuoteen 2018 asti NAL Palveluiden toimitusjohtajana.

Aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin mitä enemmän tulee ikää ja mitä harmaammaksi hapset muuttuvat. Tuntuu, että siitä ei ole kuin tovi, kun olin viettämässä NAL 40-vuotisjuhlia. Juhlissa soitti eräs nousussa oleva yhtye nimeltään Haloo Helsinki. Nyt vietetäänkin jo viisikymppisiä ja NAL toiminnassa hidastumista tai harmaantumista ei näy – päinvastoin! Oma urani asunnottomuustyön parissa alkoi nimenomaan NAL Palvelut Oy:ssä reilu 10 vuotta sitten.

NAL Palveluissa oli alusta asti tekemisen meininki

Tammikuussa 2010 aloitin NAL Palveluissa ensimmäisenä talon ulkopuolelta palkattuna ohjaajana. Alusta asti oli selvää, että vaikka olimmekin todella pieni toimija, niin tekemisen meininki oli huipussaan.

Työntekijämäärä kasvoi tasaisesti ja tilat alkoivat käydä ahtaaksi niinä päivinä, kun koko porukka sattui samaan aikaan toimistolle. Itselleni on elävästi jäänyt mieleen se, kuinka saimme mahdutettua koko tiimin sohvalle ja muutamalle jakkaralle. Harmi, että tästä ei ole jäänyt todistusaineistoa.

Tuohon aikaan NAL Palvelut toimi pääkaupunkiseudulla ja asiakkaita tuli palvelun piiriin niin Helsingistä, Vantaalta kuin myös Espoosta. Sana palvelun laadusta kuitenkin kiiri puskaradion muodossa ja saimme yhteydenottoja aina Oulua myöten.

Kehittämistyö synnytti asumisen ja tukipalvelujen toimivan kokonaisuuden

Työn kehittäminen oli tärkeä osa toimintaa ja yksi kohokohdista oli se, kun NAL Palvelut valittiin mukaan Sitran vaikuttavuuskiihdyttämöön, jossa palveluita ja toimintaa oli fasilitoimassa Demos Helsinki ja sparrareina toimivat muun muassa Suomen yritysmaailman huiput. Kiihdyttämöstä jäi mieleen eräs palaute, jonka laitoimme myös yrityksen nettisivuille ja oli ilo huomata, että se löytyy yhä sieltä:

”Yrityksen asiantuntemus ja kokemuspohja osoittavat, että asunnon ja tukipalvelujen muodostama saumaton palvelukokonaisuus toimii nuorten näkökulmasta erittäin hyvin verrattuna hajautuneisiin, usealta eri luukulta haettaviin palveluihin.” – Sitra

Asunto on kaikkien tukitoimien lähtökohta

Asunnon ja tukipalvelujen saumaton kokonaisuus kuulostaa tosiaan tutulta. Yhteistyö konsernin rakennuttajan NAL Asuntojen kanssa on ollut aina tärkeässä roolissa. Alusta asti on myös ollut selvää, että asuminen ja tuki on erotettu toisistaan. Eriävistä mielipiteistä huolimatta olen aina ollut sitä mieltä, että NAL Palveluissa tehdään Asunto ensin -mallin mukaisesti töitä. Mielelläni debatoin asiasta jatkossakin!

Nuoret ovat kaikki erilaisia ja niin ovat myös tuen tarpeet. Siinä missä joku voi tarvita jeesiä kodin ylläpitoon ja ruuanlaittoon voi toisilla olla haasteita päihteiden, mielenterveyden, velkojen tai muiden vastaavien asioiden kanssa. Tärkeää onkin, että nuorilla, riippumatta tuen tarpeesta on joku, joka kulkee rinnalla. Asunto ensin -mallin mukaisesti asunto tulee ensin ja sen jälkeen yksilöidysti räätälöidyt tukipalvelut.

Itse koen ylpeyttä siitä, että NAL Palveluissa pystyimme Asunto ensin -mallin mukaisesti työskentelemään niiltä osin, kun kilpailutukset sen mahdollistivat. Periaate, joka erottaa NAL Palvelut monista muista toimijoista on se, että asunto ei ole ns. tukiasunto, vaan siihen saa jäädä asumaan myös tuen jälkeen. Tällä tavalla on pyritty poistamaan jokainen ylimääräinen porras matkan varrelta.

NAL Palveluiden taival jatkui tuottamaan palveluita Turkuun ja Lahteen. Turkuun perustettiinkin ensimmäinen pk-seudun ulkopuolella oleva toimisto, joka on jatkanut kasvuaan. Lisäksi myös muilta paikkakunnilta yhteydenotot lisääntyivät. Yhä useammin siksi, että pystyimme toimimaan Asunto ensin -mallin mukaisesti.

Oma polkuni NAL Palveluissa päättyi 2018. Päätin, että on aika antaa toimitusjohtajan soihtu seuraavalle, joka voi viedä yhtiötä taas eteenpäin. Näin on todella tapahtunut ja on ollut ilo huomata, miten yhtiö on kasvanut ja mennyt eteenpäin.

Tuettu asuminen on kustannustehokas tapa ennaltaehkäistä asunnottomuutta

Nuorten tuetulle asumiselle on kova tarve. Palveluihin on jonoa ja asuntoa sekä tukea saattaa joutua odottamaan kohtuuttoman pitkiä aikoja. Tähän on saatava muutos, sillä yksikään jonossa vietetty kuukausi ei vie nuoren asioita parempaan suuntaan vaan päinvastoin.

Tuettu asuminen ei ole ainoastaan inhimillistä vaan myös kustannustehokas tapa ennaltaehkäistä asunnottomuutta, syrjäytymistä ja saada jo asunnottomiksi joutuneita takaisin oman kodin lämpöön.

Toivoisin, että kilpailutukset perustuisivat jatkossa yhä vahvemmin Asunto ensin -malliin, joka mahdollistaa nopean reagoinnin tuen suhteen eikä sisällä jäykkiä olettamuksia tuen tarpeesta. Ei koiteta mahduttaa nuoria samaan muottiin, sillä jokainen nuori on ja tulee olemaan yksilö.

Lopuksi haluan jakaa oma ohjaaja urani parhaan palautteen, joka mielestäni kertoo tukityöstä ja rinnalla kulkemisesta jotain oleellista. Työskentelin nuorten kanssa lähes 3 vuotta hyvinkin tiiviisti.

Viimeisessä yhteisessä tapaamisessa sosiaalityöntekijä kysyi, minkälaista työtä eräs nuori haluaisi tehdä opiskelujen jälkeen. Palaute meni suurpiirtein näin: ”Mä haluisin kyl tohon Juhan duuniin. Se käy vaan nuorten luona kahvittelemassa ja juttelemassa.”

Isosti onnea NAL ja olkoot seuraavat 50 vuotta yhtä loisteliaat!

Juha Kahila, vastaava koordinaattori, Asunto ensin Verkostokehittäjät, Y-säätiö

Scroll to Top