Ajankohtaista

Entä jos tulevaisuus ahdistaa? Tulevaisuusajattelusta ymmärrystä ja selkeyttä tulevaan 

kuvassa graafinen ilme, talo NAL brändin mukainen kaupunkisilhuetti

Tulevaisuus ahdistaa monia nuoria, sillä tulevaisuus saattaa tuntua epävarmalta jatkuvien kriisien värittäessä nuorten arkea ja elämää. Joskus voi jopa tuntua, ettei omaan elämään ja sen suuntaan voi vaikuttaa mitenkään. Vaikeaselkoiset ja hankalat aiheet, kuten talouskriisit, ilmastonmuutos tai maailmalla tapahtuvat poliittiset konfliktit, voivat tuntua nuoren näkökulmasta niin laajoilta ja hankalilta, ettei niistä saa edes ajatuksen tasolla otetta, mikä voi myös passivoida ja turruttaa.   

Tulevaisuusajattelu voi olla yksi keino auttaa nuoria hahmottamaan omaa tulevaisuuttaan ja vaikuttaa siihen. Tulevaisuusajattelulla tarkoitetaan ajattelua, jossa tarkastellaan nykyhetken valintojen vaikutuksia vaihtoehtoisen tulevaisuuden muodostumiseen. Tulevaisuuden tarkastelua voidaan tehdä niin yksilön eli ihmisten tasolla kuin organisaatioiden, kuten yritysten tai vaikkapa valtioiden tasolla.   

Tulevaisuutta voi tarkastella usealla eri tavalla: varautumisen, suunnittelun ja avartamisen kautta. Organisaatiotaso on usein kiinnostunut enemmän esimerkiksi tulevaisuusvalmiudesta, kun taas tavalliset ihmiset kiinnostuvat tulevaisuusajattelusta usein henkilökohtaisemmalla tasolla esimerkiksi tulevaisuustietoisuuden tai tulevaisuuden lukutaidon kautta. Miten tämä sitten oikein edes liittyy nuoriin ja tulevaisuusahdistukseen?   

Tulevaisuusajattelulla voi helpottaa ahdistusta ja myös saada selkoa siihen, mistä todellisuudessa oikein on kyse. Sen avulla voi siis saada otetta tulevaisuuden ymmärtämiseen käytännönläheisemmällä tavalla. Se voi myös auttaa ajattelemaan, mitä esimerkiksi omalla työurallaan haluaisi tehdä, missä ja miten haluaisi asua, minkälaisia haaveita omassa elämässä on ja minkälaiset opiskelupolut voisivat tarjota ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin.   

——  

Aloitetaan tulevaisuuden pohtiminen tarkastelemalla sitä, minkälaisia mielikuvia ja oletuksia sinulla on juuri nyt tulevaisuudesta. Minkälaisia isompia muutoksia olet havainnut maailmassa? Isoja muutoksia kutsutaan megatrendeiksi. Usein käsityksemme näistä muutoksista saa meidät uskomaan, että nämä isommat ja laajemmat kehityssuunnat jatkuisivat suoraviivaisesti samankaltaisina tulevaisuudessakin. Megatrendit toimivat kumminkin enemmänkin vain suuntaviivoina eli auttavat meitä ymmärtämään sitä, mitä maailmassa tapahtuu ja minkälaisia kehityskulkujen välisiä jännitteitä on olemassa.   

Pienempiä kehityskulkuja kutsutaan heikoiksi signaaleiksi. Niiden löytämiseksi tulee pohtia, minkälaiset asiat ovat muuttumassa ja minkälaisia ilmiöitä voisi olla syntymässä lähiaikoina. Niiden kehittyminen megatrendiksi eli isommaksi kehityskuluksi vaatii kumminkin vielä aikaa, joten niiden tunnistaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja huomion kiinnittämistä pieniin yksityiskohtiin. Joskus heikkoja signaaleja voi löytää, kun lukee vaikkapa lehtiä, joita ei normaalisti lue tai keskustelee oman kuplan ulkopuolisten ihmisten kanssa.   

Joskus se, mitä ajattelemme tulevaisuudesta, on muotoutunut ulkopuolelta tulleiden vaikutteiden seurauksena. Eli ajatuksemme tulevaisuudesta voivat olla myös epätodellisia ja pohjautua vanhentuneisiin käsityksiin maailmasta – kannattaakin siis muistella, minkälaiset arvot ohjaavat ajatteluamme tässä ajassa.  

 Tulevaisuustutkijoiden mukaan tulevaisuusajattelumme jakautuu neljään luokkaan eli jatkuva kasvu, romahdus ja uusi alku, säätely ja niukkuus sekä radikaali muutos – kuulostaako tämä jaottelu tutulta, kun mietit omia ajatuksiasi tulevaisuudesta?  

—  

Sitten päästäänkin kuvittelemaan, miltä tulevaisuus voisi näyttää kaikista parhaimmassa tulevaisuuden kulkusuunnassa! Pohdi, minkälaisia asioita haluaisit tulevaisuuden maailmalta. Voit esimerkiksi pohtia, miltä tavallinen arki voisi näyttää tulevaisuudessa tai mitä maailmalla voisi tapahtua tulevaisuudessa. Minkälaisia keksintöjä tai päätöksiä parhaimman kulkusuunnan tulevaisuudessa tehtäisiin? Näitä onnellisia ja toivottavia tulevaisuusvaihtoehtoja kutsutaan utopioiksi.   

Kun olet pohtinut parhaimman tulevaisuuden, voit pohtia, miltä voisi näyttää pahin keksimäsi tulevaisuuskuva, jos vertaat tulevaisuutta nykyhetkeen. Eli, miten maailman tulisi muuttua, jotta tulevaisuus olisi nykyhetkeä huonompi? Koetko voivasi vaikuttaa tapahtumien kulkuun millään tavalla?   

—  

Entäs sitten se toiminta? Tulevaisuusajatteluun kuuluu keskeisesti ajatus siitä, että kenellä tahansa on valtaa vaikuttaa tulevaisuuden muotoutumiseen omalla toiminnallaan. Pelkkä haaveilu ei siis edistä tulevaisuuden muodostumista, vaan jokainen meistä voi omalla toiminnallaan edistää tulevaisuutta keskustelemalla ilmiöistä, pohtimalla ratkaisuja, kuuntelemalla muiden puhetta, tai vaikkapa ideoimalla ratkaisuja ongelmakohtiin.   

Myös se tavallinen tallaaja ja perustyyppi voi olla muutoksentekijä, sillä muutoksen ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä; se voi olla myös päätös toimia vaikkapa rupatella ystäväpiirissä tulevaisuudesta, käyttäytyä ystävällisesti ja huomaavaisesti edistääkseen inhimillisyyttä tai kysyä ja kuunnella, minkälaisia ajatuksia oman ikäluokan ulkopuolisilla ihmisillä on maailman muutoksista. Ehkäpä myös sinä voisit muuttaa maailmaa?   

 

Kirjoittaja:

Milla Elgström 

Milla työskenteli NALissa viestintä-assistenttina ajalla 5/2025-5/2026. 

 

Lue lisää tulevaisuusajattelusta  

Dufva, M., Grabtchak, A., Ikäheimo, H-I., Lähdemäki-Pekkinen, J., Poussa, L. (2021). Vaikuta tulevaisuuteen. Sitra. Saatavissa: https://www.sitra.fi/julkaisut/vaikuta-tulevaisuuteen/   

Tulevaisuussanasto. Sitra. Saatavissa: https://www.sitra.fi/tulevaisuussanasto/   

Scroll to Top