Ajankohtaista

Nuorisoasuntoliiton hallitus vuosille 2027–2028 on valittu

mustavalkoinen tausta talo silhuetti

Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n liittokokous pidettiin perjantaina 9.10.2026. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2027 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä vahvistettiin vuoden 2025 tilinpäätös. Nuorisoasuntoliitolle valittiin myös uusi hallitus kahden vuoden toimikaudeksi.  

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Nico Siltanen Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:stä. Nico on toiminut hallituksen puheenjohtajana jo kuluvalla kaudella elokuusta 2025 saakka. Hallituksen 1. varapuheenjohtajana jatkaa Miikkael Azaize (Suomen Keskustanuoret ry). 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Benjamin Silvani (Sosiaalidemokraattiset Nuoret ry).  

Lisäksi hallituksessa jatkavat Aleksi Nieminen (Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnot JNP ry), Satu Punkari (NAL Hämeenlinnan seutu ry) ja Tommi Ojala (Nuori Arki ry). Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Marjut Leiviskä (Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistys ry), sekä Jenny Ilpoinen (Vasemmistonuoret ry). Varajäseneksi valittiin Outi Kuikka (NAL nurkka ry).  Hallitus koostuu liiton valtakunnallisten jäsenyhdistysten ja paikallisyhdistysten edustajista. 

Nuorisoasuntoliitto jäsenyhdistyksineen onnittelee uutta liittohallitusta ja kiittää luottamustehtävistä vuoden vaihteessa poistuvia hallituksen jäseniä työstään NALin ja nuorten asumisen eteen. Anniina Horto-Lönnqvistin toimi toisena varapuheenjohtajana ja NAL Asuntojen puheenjohtajana vuodesta 2022 saakka. Muita väistyviä liittohallituksen jäseniä ovat Kaisa Halme (Hyvinkään Nuorisoasuntoyhdistys ry), Nina Vehkakoski (NAL Nurkka ry), Tiina Puranen (Oulunseudun Nuorisoasunnot ry) sekä Maiju Salmela (Vasemmistonuoret ry).  

Uusi hallitus aloittaa työnsä tammikuussa 2027 ja työskentelee vuodet 2027–2028. Odotamme innolla yhteistyötä uuden hallituksen kanssa!  

Scroll to Top