Ajankohtaista

Kohtaamisia kotona – HIMA-valmennus nuoren arjen tukena

HIMA työparityöskentely(2)

HIMA-hankkeessa nuoria tavataan siellä missä nuoret toivovat, myös nuorten kotona. Hankkeessa tehdään liikkuvaa työtä, ja nuoren koti on toimintaympäristö siinä missä toimisto, kahvila tai kirjastokin. Kotikäynnit ovat tarjonneet mahdollisuuksia tukea nuoria konkreettisesti arjen ja asumisen asioissa. Nuoren kotona HIMA-valmentajat voivat keskustella kotiin liittyvistä asioista, ja samanaikaisesti olla mukana vaikkapa siivoamisessa nuoren kanssa yhdessä, jolloin nuorelle voi olla helpompaa priorisoida tekemistään ja hahmottaa mitä on tekemässä. Nuori ei jää yksin toteuttamaan suunnitelmia, vaan niitä voidaan edistää yhdessä, sekä harjoitella hankalien asioiden pilkkomista pienempiin osiin ja edetä näin kohti tavoitteita.   

Mitä etuja kotikäynnit ovat tarjonneet hankkeessa? 

Kotikäynneillä nuoret ovat voineet näyttää valmentajille asioita, jotka kotona toimivat ja lisäävät kodin viihtyisyyttä – esimerkiksi sisustustaan tai itselleen tärkeitä asioita ja harrastuksia. Osalle nuorista voi myös olla luontevampaa keskustella omasta arjestaan ja kotiin liittyvistä tavoitteistaan itselleen tutussa ympäristössä toimiston sijaan. HIMA-valmentajat ovat voineet myös havainnoida nuoren tilannetta ja arkea kotona, sekä kysyä tarkentavia kysymyksiä helpommin. Näin nuoren arki näyttäytyy valmentajille kokonaisvaltaisemmin, mikä auttaa nuoren tilanteen hahmottamisessa ja työskentelyn tavoitteiden kohdentamisessa oikeisiin asioihin.   

Kotikäynnit ovat hankkeen myötä kasvattaneet nuorten halua panostaa omaan kotiinsa ja arkeensa. Nuoret ovat innostuneet kokkailemaan yhdessä suunniteltujen kauppalistojen avulla, ja alkaneet pohtia, miltä omassa kodissa näyttää, kun sinne tulee vierailijoita. Kotikäynneillä voi siis olla myös aktivoiva ja minäpystyvyyttä kasvattava merkitys, kun nuoret kokevat kotinsa merkityksellisemmäksi paikaksi, johon kannattaa panostaa. Nuoret itse kertovat työskentelyn lisänneen myös hallinnan tunnetta ja toimijuutta omassa kodissaan ja elämässään.  

Kotona toteutettava valmennus vaatii suunnitelmallisuutta ja herkkyyttä  

Kotona toteutettava valmennus vaatii selkeää yhteistä käsitystä nuorten, valmentajien ja myös muiden palveluiden taholta siitä, mitkä ovat työskentelyn tavoitteet ja miten niitä kohti työskennellään. On tärkeää, että valmennuksen tavoitteet ovat nuorelle itselleen tärkeitä ja kulkevat mukana koko työskentelyn ajan. HIMA-valmennuksessa työote on valmennuksellinen ja ohjauksellinen: nuorta pyritään oivalluttamaan ja löytämään ratkaisuja haasteisiin, kannustaen ja yhdessä asioita työstäen.  Valmentajat tarjoavat nuorelle tukea ja kulkevat rinnalla, ja myös nuorella on vastuuta omien asioidensa edistämisestä, voimavarojensa mukaan. Työskentely ei siis ole puolesta tekemistä, vaan yhdessä harjoittelua ja omannäköisen arjen ja asumisen rakentamista.  

Nuoren kotona työskenneltäessä on tärkeää huomioida sensitiivisyys: nuorta tavataan hänen omassa kodissaan, jonne valmentajat ovat tulleet kylään. Valmentajien onkin hyvä pysähtyä pohtimaan omia näkemyksiään siitä, millainen asuminen on hyvää asumista. Omannäköinen asuminen ja kotihyvinvoinnin tukeminen ovat hankkeessa tärkeitä arvoja. Asumiseen ja kodin ylläpitoon liittyy paljon normeja, joiden purkaminen voi olla tärkeää omannäköisen ja omaa hyvinvointia tukevan arjen mahdollistamiseksi. Nuorten kotona tavatessa on tärkeää kuitenkin myös pystyä tarttumaan asioihin, jotka kotona eivät toimi tai voivat heikentää hyvinvointia.  

Kotikäynnit vaativat myös valmentajilta kykyä sopeutua muuttuviin ja yllätyksellisiinkin tilanteisiin. Tavattaessa muualla kuin toimistolla valmentaja ei voi olla täysin kontrollissa siitä, miten asiat etenevät. Tämä vaatii suunnitelmallisuuden lisäksi joustoa ja tilannetajua. Työparityö on tuonut valmentajille tukea työskentelyyn nuorten kotona, ja samalla on päästy työskentelemään konkreettisesti nuorten arjen parissa. Kotikäynnit ovat mahdollistaneet hankkeessa kokonaisvaltaisen tavoitetyöskentelyn, ja selkeästi tarvetta valmennukselliselle työskentelylle nuorten aikuisten kotona on.   

 

Kirjoittajat

NALin viestintäassistentti Milla Elgström & HIMA-hankkeen tiimi  

Scroll to Top