Ajankohtaista

NAL-blogi: Tarinoista myötätunnon voimaa!

Asunnottomien yö

”Jos aloitettais vaikka silleen, että ihan omin sanoin kuvailisit, mitä sun elämässä on tapahtunut ja mitkä asiat sun mielestä johti asunnottomuuteen?”

Asunnottomien yötä edeltävinä kuukausina NALin Malmin toimistolla on kuhissut viestintäkampanjaan liittyen. NALilla on jo useamman vuoden ajan kerätty nuorten tarinoita asunnottomuudesta ja julkaistu niitä verkostojen kanssa yhteistyössä. Olen huhuillut eri some-kanavissa sekä NALin paikallisyhdistyksille, että sidosryhmille: hohoi, löytyisikö kauttanne nuoria kertomaan omat tarinansa asunnottomuudesta. Tarinat tuovat yhteiskunnalliselle ilmiölle, asunnottomuudelle, kasvot. Tarinoilla kuvataan jotakin elämänmakuista – syitä ja seurauksia, mahdollisia perhe- ja ihmissuhteiden karikkoja ja kriisitilanteita, jotka ovat johtaneet nuorten kohdalla siihen, että heillä ei ole enää ollut omaa paikkaa. Kotia minne mennä, ja josta käsin rakentaa omannäköistä, itsenäistä elämää.

Haastateltavien löytäminen ei ole aina ollut ihan yksinkertaista. Asunnottomat tai asunnottomuutta kokeneet eivät aina halua tulla kuulluiksi kokemustensa kanssa. Väitän, että asunnottomuus on edelleen yhteiskunnassamme vahvasti stigmatisoivaa siten, että moni haluaa mieluummin pitää oman tarinansa salassa, kuin kuuluttaa sitä toreilla ja turuilla. Sitäkin tärkeämpänä pidän sitä, että asunnottomuustarinoita kertovia löytyy, vaikka heitä pitäisikin aika ajoin etsiä kiviä kääntämällä. Mielestäni heidän äänensä esiin nostaminen on oikeastaan koko Asunnottomien yön tapahtuman tärkeimpiä tavoitteita. Jotta voimme hallitusohjelman mukaisesti tavoitella Suomeen tulevaisuutta ilman asunnottomuutta, tarvitsemme ymmärrystä ihmisten kokemuksista, niistä seikoista, jotka johtivat asunnottomuuteen.

Ennen kaikkea tarvitsemme lisää kollektiivista myötätuntoa asunnottomia kohtaan. Myötätunnon kokeminen lähtee kyvystä kuvitella itsensä tilanteeseen missä toinen ihminen on ollut. Tarinat mahdollistavat yhteenkuuluvuuden kokemista ja tukevat myötätunnon kasvamista. Tarinoista löydämme samaistumispintaa ja ymmärrämme paremmin myös elämän sattumanvaraisuutta, sitä kirvelevää tosiseikkaa, että vaikka moneen asiaan voi vaikuttaa, on silti paljon tekijöitä, jotka ovat vaikutuspiirimme ulkopuolella.

Nuorten haastatteluja tehdessä koin monia hetkiä, joissa koin myötätuntoa, lämpöä, samanlaisuutta. Toisaalta sain välillä ihmetellä ja kokea uteliaisuutta – ahaa, noinkin voi tehdä ja ajatella! Oman tarinan kautta kertojalle tarjoutuu mahdollisuus tulla näkyväksi kuuntelijalle – mistä kaikesta olen selvinnyt, mitä kaikkea kokenut? Mitä kokemukseni ovat opettaneet, missä olen nyt ja mihin olen menossa?

Mielestäni erilaisuuden kohtaaminen ja uteliaisuuden herättäminen itsessä on tietynlainen myötätuntoharjoitus. Toivottavasti keräämämme tarinat voivat herättää myös niiden lukijoissa myötätuntoisia ajatuksia. Ymmärrystä, että inhimillisyyden esiin nostaminen on asunnottomuustyössä ehkäpä kaikkein tärkein tekijä, jotta muutosta yhteiskunnan rakenteissa ja palvelujärjestelmässä voidaan saada aikaiseksi.

”Kiitos tosi paljon, kun lähdit tähän meidän kampanjaan mukaan kertomaan tarinasi! Musta se on tosi rohkeaa. Ja tosi tärkeää, että oikeita kokemuksia tulee esiin, eikä ainoastaan pyöritellä tilastoja asunnottomista. Kaikkee hyvää sulle tulevaan!”

Jos haluat osallistua viestintäkampanjaan, tutustu materiaalipakettiin täältä. Ensimmäinen tarina julkaistaan keskiviikkona 13.10.

Heini Hakulinen

Verkostoasiantuntija

Nuorisoasuntoliitto NAL ry

Scroll to Top